Esiintymismatkalle 2021 

Turnfest-tapahtuma Leipzigissa toukokuussa 2021

Leipzigissa järjestetään helatorstain aikaan 12.- 16.5.2021 perinteinen Turnfest-urheilu-tapahtuma, johon odotetaan 80.000 osallistujaa. Turnfest pitää sisällään useita lajeja ja runsaasti ohjelmatarjontaa (näytöksiä ja workshopeja, kilpailuja ja koulutuksia) – nähtävää ja koettavaa on paljon. Edelliseen Turnfest-tapahtumaan vuonna 2017 osallistui Suomesta reilut 500 voimistelijaa esittäen menestyksekkäästi Valkea lintu -kenttäohjelman (koreografi Riikka Virkajärvi-Johnson). Elämys oli huikea myös esiintyjille.

Uusi kenttäohjelma

Tällä kertaa alustava suunnitelma on esittää Leipzigin Turnfest-tapahtumassa täysin uusi tanssillisen voimistelun kenttäohjelma, jonka työstämisen koreografi Eerika Laalo-Häikiö on nyt aloittanut. Ohjelma on yli 15-vuotiaille ja aikuisille (yläikärajaa ei ole) tanssillisen voimistelun harrastajille ja kilpailijoille ja soveltuu myös joukkuevoimistelijoille. Ohjelmassa on Eerikan aiempien koreografioiden (esim. Energian ympäröimä/vaikeampi rooli) tyylistä vauhdikasta liikkumista, isoja hyppyjä, eri liiketasojen vaihtelua, ja laajoja vartaloliikkeitä. Osallistuminen vaatii hyvää perusvoimistelutaitoa ja -kuntoa ja halua sitoutua harjoitteluun. Voimistelijan tulee hallita ohjelma hyvin ja pystyä lyhyelläkin varoitusajalla siirtymään kentällä voimistelemaan toista paikkaa/kuviota tms.

Käyntikorttiohjelma isoihin tapahtumiin

Sama yhteisohjelma on tarkoitus esittää myös syksyllä 2021 voimistelunäytöksessä Helsingissä, kesällä 2022 Tampereen Gymnaestradassa, ja kesällä 2023 World Gymnaestradassa Amsterdamissa. Ohjelma toimii suomalaisen voimistelun käyntikorttina mahdollisesti myös muissa suurissa tapahtumissa. Tavoitteena on, että ohjelmaa voidaan esittää joissain tapahtumissa pienemmällä osallistujamäärällä (n. 300 voimistelijaa) ja joissain tapahtumissa suuremmalla osallistujamäärällä. Nyt tässä vaiheessa etsimme voimistelijoita sekä Leipzigin Turnfestiin että syksyn Helsingin näytökseen. Tampereen Gymnaestradaan tavoitellaan vielä suurempaa osallistujajoukkoa ja otetaan lisää voimistelijoita mukaan.

Alustava etenemissuunnitelma 

Voimisteluliitto seuraa jatkuvasti yleistä tilannetta ja tekee tarvittaessa päivityksiä ja päätöksiä projektin suhteen. Tämän hetkinen etenemissuunnitelma on seuraavanlainen:

1.      Kiinnostuksen ilmaisut 15.5.2020
* Liitto sai kiinnostuksen ilmaisut 18 seurasta, lähes 200 voimistelijaa

2.      Alustavat ilmoittautumiset 15.9.2020 (avautuu elokuussa)
* Liitto tarvitsee 250 – 300 ilmoittautujaa myönteistä Turnfest-jatkopäätöstä varten

3.     Eerika esittelee ohjelman ohjaajille syyskuun alkupuolella etäyhteyksin (tarkentuu elokuussa)

4.     Eerika opettaa ohjelman tanssillisen voimistelun leirillä 26.-27.9. Kisakalliossa (tarkentuu elokuussa)

5.      Sitovat ilmoittautumiset ja esiintymisasujen tilaukset 30.11.2020

6.      Yhteisharjoitus maalis-huhtikuussa 2021

7.      Esiintymismatka noin 13.-16.5.2021

Alustavasti kustannuksista 

Leipzigin tapahtuman osallistuja-/kisapassi tulee maksamaan 200 – 230 euroa (sis. koulumajoituksen, aamiaiset koululla, kaupungin julkisen liikenteen matkat Leipzigissä).  Lisäksi jokaisen itse kustannettavaksi tulee matkat Saksaan/Leipzigiin (lento esim. Berliiniin ja sieltä noin tunnin matka bussilla Leipzigiin), ateriat, yhteisharjoitukset Suomessa yms. Esiintymisasu tulee hankittavaksi tässä vaiheessa (sama asu myös mm. Tampereen Gymnaestradassa 2022).

Turnfest-ohjelma ja Leipzig

Internationales Deutsches Turnfest Leipzig 2021
Ke 12.5.2021: saapuminen ja avajaiset
To 13.5.2021: saapuminen aamulla, FIN-harjoitus iltapäivällä, kenraaliharjoitus illalla
Pe 14.5.2021: FIN-harjoitus aamulla/päivällä, Stadium Gala illalla (esiintyminen)
La 15.5.2021: tutustuminen tapahtumaan ja kaupunkiin tms. (tai kotimatkalle)
Su 16.5.2021: päätös ja kotimatkalle
(minimi-paikallaolo suomalaisille to-aamusta la-aamuun)

Tapahtuman järjestäjä mainostaa Leipzigiä seuraavasti:
Leipzig on rauhallisen vallankumouksen kaupunki, urheilun kaupunki ja maailmanluokan musiikin kaupunki. Ainutlaatuisen historiansa, laajan joukon kulttuuri-instituutioitaan ja erityisen elämänlaatunsa ansiosta Leipzigistä on tullut Saksan nopeimmin kasvata kaupunki ja suosittu turistikohde. Kaikki osallistujat ovat tervetulleita nauttimaan vaikuttavan kaupungin kauneudesta. Keskeisen sijaintinsa ansiosta Leipzig on myös täydellinen paikka tehdä päivän matkoja esim. Dresdeniin, Prahaan tai Berliiniin.