Aikuisten liikkumisen suositus

Liikkumalla terveyttä – askel kerrallaan

Viikoittainen liikkumisen suositus 18–64-vuotiaille kertoo terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikkumisen määrän ja antaa esimerkkejä liikkeen lisäämiseen arjessa. Kymmenen vuotta käytössä ollut liikuntapiirakka on samalla muuttunut aikuisten liikkumisen suositukseksi.

Liikkumisen suosituksessa on vanha tuttu ydin: sydämen sykettä kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista suositellaan tehtäväksi yhä 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Samat terveyshyödyt saa myös lisäämällä liikkumisen tehoa rasittavaksi. Tällöin liikkumisen määrä on 1 tunti 15 minuuttia viikossa. Lihaskuntoa ja liikehallintaa tulisi harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Uudistetusta liikkumisen suosituksesta on poistunut vaade vähintään 10 minuutin kestoisista liikkumishetkistä. Nyt riittävät jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan. Esim  kevyttä liikuskelua mahdollisimman usein, taukoja paikallaan oloon aina kun voit, palauttavaa unta riittävästi. => Kaikki liike lasketaan!

Kestävyyskuntoasi voit parantaa liikkumalla useana päivänä viikossa yhteensä ainakin 2h 30 min reippaasti TAI 1h 15 min rasittavasti. Kohenna lihaskuntoa ja kehitä liikehallintaa ainakin 2 kertaa viikossa.

Esim. Sport 1 h +Syketreeni 75 min + Pilates 1h  = 3h 15 min

Esim. Tabata 1h + Zumba  1h + SeasonalJooga 1h = 3h

Esim. Kahvakuula 1h + Tabata 1h = 2h

Seuraa ja testaa oman kuntosi kehittymistä hyödyntämällä esim. Työterveyslaitoksen Kroppa ja Nuppi kuntoon –kuntolaskuria.

Lisätietoa aikuisten liikkumisen suosituksista löydät UKK-instituutin sivuilta

Seuramme

Hyvässä seurassa on ilo liikua